Pakkelipokan tarina
Ensimmäinen rakennusvuosi.
Totuus lienee, että kaikilla veneilijöillä
on Harald Hirmuinen trauma... Haave SUUREMMASTA.
Unelmamme eteni vuosien hiljaiselon jälkeen keväällä
1998. Silloin ilmestyi haltuumme Holmö 36, jota sittemmin kotipiirissä
on kutsuttu Pakkelipokaksi...
Veneellä on tarinaa. Se laskettiin
veteen Tammisaaressa 1992 ja ajettiin Vaasaan. Tämä neitsytmatka oli
Pakkelipokan ainoa kosketus suolaveteen. Vaasassa vene myytiin. Uusi
omistaja rakensi kalastusveneestä retkivenettä kuusi vuotta... Kunnes Pakkelipokka 11. päivä kesäkuuta 1998
pakattiin rekan perävaunuun ja tuotiin Kotkaan, sen uuteen
kotikaupunkiin.
Ensimmäisenä purimme käytännössä
kaiken, minkä edellinen omistaja oli rakentanut.
Vaasalainen malli ei miellyttänyt kotkalaista
silmää...
Näin jälkeenpäin ajattelee, että
purkamisella oli hyvä aloittaa, siihen sai purettua
kaiken ylimääräisen alkuinnostuksen ja
malttamattomuuden! Kannattaa kokeilla joskus näinkin päin.
Pari viikkoa aherrettuamme saimme uuden hytin
etuseinän pystyyn. Näky oli ohikulkijoille koominen. Viikko siitä alkoi sivuprofiili muistuttaa
venettä; sivuseinät tekivät seuraa. Kaiken
kaikkiaan heinäkuun aikana rakennettiin ajohytti, elokuu
meni koko lopun hyttirakennelman pystyttämisessä ja lasikuiduttamisessa. Heinä-elokuussa
1998 satoi. Se toi oman väriläiskänsä työhömme, kun jumppasimme
edestakaisin suojapeitteitä. Sataa - ei sada - sataa...
Syys-lokakuu
1998 kasvatti veneenrakentajien kärsivällisyyttä
oikein olan takaa. Tällöin laitettiin sisustusmatto
seinille. Nyrkkisäännöksi voi kokemuksen perusteella
sanoa, että älä ikinä luota alkuperäisiin
mattomäärän laskelmiisi, koska tietty susiprosentti
tulee ainakin aloittelijalle taatusti! Se ryppy tulee
niin helposti. Siitä
olemme tyytyväisiä, että valitsimme asiantuntijoiden
neuvosta vesiohenteisen ja hajuttoman liiman, kunnon
höyryissä olisi lopputulos ollut vieläkin
eläväisempi!
Lokakuun
viimeisellä viikolla tuli mattoprojekti valmiiksi ja
ensilumi maahan. Talvi teki tuloaan. Päätimme siirtyä
sisätiloihin; alkoi operaatio "tiikin tuhoaminen". Sisustusvaiheemme
kulki kutakuinkin seuraavasti:
a) mieti
b) vakoile
c) lue ulkomaalaisia venelehtiä
d) vakoile lisää
e) toista tarvittaessa vaiheet a-d
f) toteuta ja palaa vielä tarvittaessa vaiheeseen d.
Tämä on
ollut tosi toimiva menetelmä! Suosittelemme.
Erityisen
antoisia ovat olleet sijoitukset ulkomaisiin
superristeilijälehtiin; mitä suurempi ja kalliimpi, sen
parempia yksityiskohtia ja ideoita. Vaikka
moottorivenettä teemmekin, niin suuremmat purjeveneet
ovat olleet mainioita "yksityiskohtasampoja". Pakkelipokassa
on ripaus sitä ja rojaus tätä... Vaikutteita läheltä
ja kaukaa!
Totesimme,
että sähköpattereiden avustuksella ikkunattomassa ja
ovettomassa veneessä (muovit edessä) voi hyvin
työskennellä vielä -15 c· pakkasessa, mutta helmikuun
1999 - 30 c· pakkanen oli jo vähän liikaa! Vaikka työt
seisoivat talvella kolmekin viikkoa sikaflunssan ja
kovien pakkasten vuoksi, niin huhtikuun puoliväliin
mennessä takahytin pentteri ja vuoteet olivat valmiina,
lakattuna ja viimeisteltynä! Lämpötilakin
nousi vähitellen, saatoimme siirtyä taas ulkotöihin.
Huhtikuussa saimme uudenkarhean Sole-dieselin Kotkaan. Se
vei rakentajat konehuoneen puolelle. Toukokuussa
teimme suuren runkopalkkien muutostyön.
