Pakkelipokan tarina

Ensimmäinen rakennusvuosi. Totuus lienee, että kaikilla veneilijöillä on Harald Hirmuinen trauma... Haave SUUREMMASTA. Unelmamme eteni vuosien hiljaiselon jälkeen keväällä 1998. Silloin ilmestyi haltuumme Holmö 36, jota sittemmin kotipiirissä on kutsuttu Pakkelipokaksi...

Veneellä on tarinaa. Se laskettiin veteen Tammisaaressa 1992 ja ajettiin Vaasaan. Tämä neitsytmatka oli Pakkelipokan ainoa kosketus suolaveteen. Vaasassa vene myytiin. Uusi omistaja rakensi kalastusveneestä  retkivenettä kuusi vuotta... Kunnes Pakkelipokka 11. päivä kesäkuuta 1998 pakattiin rekan perävaunuun ja tuotiin Kotkaan, sen uuteen kotikaupunkiin.

Ensimmäisenä purimme käytännössä kaiken, minkä edellinen omistaja oli rakentanut. Vaasalainen malli ei miellyttänyt kotkalaista silmää... Näin jälkeenpäin ajattelee, että purkamisella oli hyvä aloittaa, siihen sai purettua kaiken ylimääräisen alkuinnostuksen ja malttamattomuuden! Kannattaa kokeilla joskus näinkin päin.

Pari viikkoa aherrettuamme saimme uuden hytin etuseinän pystyyn. Näky oli ohikulkijoille koominen. Viikko siitä alkoi sivuprofiili muistuttaa venettä; sivuseinät tekivät seuraa. Kaiken kaikkiaan heinäkuun aikana rakennettiin ajohytti, elokuu meni koko lopun hyttirakennelman pystyttämisessä ja lasikuiduttamisessa. Heinä-elokuussa 1998 satoi. Se toi oman väriläiskänsä työhömme, kun jumppasimme edestakaisin suojapeitteitä. Sataa - ei sada - sataa...

Syys-lokakuu 1998 kasvatti veneenrakentajien kärsivällisyyttä oikein olan takaa. Tällöin laitettiin sisustusmatto seinille. Nyrkkisäännöksi voi kokemuksen perusteella sanoa, että älä ikinä luota alkuperäisiin mattomäärän laskelmiisi, koska tietty susiprosentti tulee ainakin aloittelijalle taatusti! Se ryppy tulee niin helposti. Siitä olemme tyytyväisiä, että valitsimme asiantuntijoiden neuvosta vesiohenteisen ja hajuttoman liiman, kunnon höyryissä olisi lopputulos ollut vieläkin eläväisempi!

Lokakuun viimeisellä viikolla tuli mattoprojekti valmiiksi ja ensilumi maahan. Talvi teki tuloaan. Päätimme siirtyä sisätiloihin; alkoi operaatio "tiikin tuhoaminen". Sisustusvaiheemme kulki kutakuinkin seuraavasti:
     a) mieti
     b) vakoile
     c) lue ulkomaalaisia venelehtiä
     d) vakoile lisää
     e) toista tarvittaessa vaiheet a-d
     f) toteuta ja palaa vielä tarvittaessa vaiheeseen d.
Tämä on ollut tosi toimiva menetelmä! Suosittelemme.

Erityisen antoisia ovat olleet sijoitukset ulkomaisiin superristeilijälehtiin; mitä suurempi ja kalliimpi, sen parempia yksityiskohtia ja ideoita. Vaikka moottorivenettä teemmekin, niin suuremmat purjeveneet ovat olleet mainioita "yksityiskohtasampoja". Pakkelipokassa on ripaus sitä ja rojaus tätä... Vaikutteita läheltä ja kaukaa!

Totesimme, että sähköpattereiden avustuksella ikkunattomassa ja ovettomassa veneessä (muovit edessä) voi hyvin työskennellä vielä -15 c· pakkasessa, mutta helmikuun 1999 - 30 c· pakkanen oli jo vähän liikaa! Vaikka työt seisoivat talvella kolmekin viikkoa sikaflunssan ja kovien pakkasten vuoksi, niin huhtikuun puoliväliin mennessä takahytin pentteri ja vuoteet olivat valmiina, lakattuna ja viimeisteltynä! Lämpötilakin nousi vähitellen, saatoimme siirtyä taas ulkotöihin.

Huhtikuussa saimme uudenkarhean Sole-dieselin Kotkaan. Se vei rakentajat konehuoneen puolelle. Toukokuussa teimme suuren runkopalkkien muutostyön.