etusivu        panoraamat         portfolio         matkakuvat         kalusto        Pakkelipokka        Itäinen Suomenlahti        yhteystiedot       pulloposti
 

 Lehtinen lat 60 20 P long 26 30,6 I
 
 

 Lehtinen on siitä erikoinen ulkosaari, että se on kivenheiton päässä mantereesta.
 Loviisasta lähtevää saaristotietä pääsee aivan Lehtisen rantakivikkoon. Kuitenkin
 saaren ulkorannalla on vastassa avomeri.

 Pidämme Lehtisen vaihtelevasta luonnosta. Saarella näkee paljon erilaista
 kasvillisuutta sekä eläimiä.

 Lehtisen saari oli pitkään jaettuna kahtia: toinen puoli mökkeilijöiden ja toinen puoli
 armeijan käytössä. Vuoden 2005 alusta armeijan käytössä ollut alue siirtyi
 Metsähallitukselle. Metsähallitus on vuokrannut alueen matkailuyrittäjälle, joka
 kunnostaa armeijalta jääneitä tiloja.

 Saarella pääsee seuraamaan monenlaisten lintujen elämää. Saaren eteläosa on
 kaunista merenrantaniittyä ja -heinikkoa.
Saarella oleva torni on pidetty niin
 hyvässä kunnossa, että sinne voi kiivetä. Tornista on hyvät näköalat pitkälle
 merelle.

 Lehtinen kuuluu myös talvisaarestelumme TOP3 saariin. Sinne on helppo mennä,
 kannas saaren ja Saaristotien pään välillä jäätyy heikompinakin jäätalvina.

*opaskartta*  |  Byskär  |  Haapasaari  |  Hamnskär  |  Kaunissaari / Ormskär  |  Kilpisaari  |  Lanskeri  |  Lehtinen  |  LuppiLångön  
Pitkä ja Musta Viiri  |   Silakka-saaret  |   Stora Skarven  |  Suuri ja Pieni Pisi  |   Söderskär   |   Tammio  |   Tiiskeri  |   Ulko-Tammio



ENG      home       panoramas       portfolio      travel photos        eguipments       Pakkelipokka      Eastern Gulf of Finland        contact        seamail